Siinä samalla penkillä me taas istuttiin, metsä ympärillä oli jotenkin rauhoittava. Taas mua alkoi inhottamaan ja ahdistamaan.

Aurinko alkoi paistamaan puiden läpi. Suoraan mun naamaan, yritin puhaltaa savut eteen, mutta aurinko vaan paistoi.

Aluksi se melkeen ärsytti mua lisää, mutta sitten ihan vahingossa ja väkisin mua rupes hymyilyttämään, vaikkei olisi edes mitään syytä hymyillä.

Ja 2.3 mä teen sen. Toivotan sulle hyvää syntymäpäivää ja pyydän sulta vielä anteeksi, ja yhtä pahoillani mä olen edelleen.

Ei olla muuten nähty joulun jälkeen. Se tuntuu pitkältä. Liian pitkältä.

Mä tulisin minne vaan, että kuuntelisit mua edes 5 minuuttia.

Sen 5 minuuttia, että ehdin kertoa miksi mä tein niin. Ja miksi mä haluan sut, mun parhaan kaverin takaisin mun elämään.

Vaikkei sua varmasti kiinnosta mun ruikutukset,selitykset ja anteeksi pyynnöt, niin mä haluan puhua sulle.

 

"Kaikis meis on piirteit joita haluis muuttaa
ja kaikist siisteintä ois ittensä vakuuttaa
ettei jatkos enää tuu asioit tyrimää
voi olla mahotont mut ainaki mä yritän
ja kaikil elämäs jotai mikä puuttuu
mut mä oon päättäny et ainaki yritän muuttuu
ja oon päättäny et virheeni viel hyvitän
voi olla mahotont mut ainaki mä yritän"