Luin taas näitä romanttisia tarinoita ja aloin miettimään.

Kaikissa tarinoissa puhuttiin kun söpö,ihana, komea kundi tuli luokalle ja sitten ihastuttiin ja luultiin että ollaan vaan kavereita kunnes kundi yhtäkkiä ottaa kiinni ja suutelee. Ja siitä alkaa vuoden nätein rakkaus tarina.

Aloin miettimän omia  entisiä "rakkaus " tarinoitani.

Näin ihan tavallisen pojan kuvat irc-galleriassa. Juteltiin pitkään ja huomasin että poika asuu samalla paikka kunnalla mummoni kanssa. Sitten vaihdettiin joskus viikon pitkien keskusteluiden jälkeen numeroita, että soitan kun menen mummolle. Sitten menin mummolle ja sovittii tapaaminen.

Nähtiin ja juteltiin vaan, istuttiin järven rannalla penkillä. Istuin sen syliin, koska penkki oli märkä ja en halunnut vaaleiden farkkujeni takamukseen märkää länttiä. Tiedettiin jo suunnilleen toisistamme kaikki.

Sitte mut haettiin kotiin ja tekstailtiin ja sovittiin taas näkevämme, joka muuttui siitä sitten säännölliseksi tapailuksi.

Siitä on nyt 3kk ja nyt ollaan eroamassa. Loppujen lopulta, meissä ei ole edes mitään samaa.

Sulla on halu menestyä koulussa, kirjoittaa sieltä hyvät paperit ja olla kotona auttava ja vanhempiansa kunnioittava poika, joka hommaa itse rahansa käymällä töissä.

Mä olen se tyttö, joka ei menesty koulussa, jota ei kiinnosta koulun käynti, mä olen sen vanhemmilleen kiuketteleva ja rajoja uhmaava tyttö. Olen myös se pilalle hemmoteltu tyttö, kenen ei tarvitse käydä töissä, koska saa rahansa vanhemmiltaan.  

Olen myös se tyttö jonka unelma on saada nyt kevytmoottoripyörä kortti ja moottoripyörä, kun taas sä et tiedä niistä mitään.

Silloin nähtiin vaan toisemme, mutta nyt arkea ajatellen,siinä ei ole mitään järkeä.

Sä annoit mulle mun maailman parhaan kesän, Muistan ku painittii sun sängys ja potkin sut lattialle. Muistan miten käveltii iltasin teiltä pois. Muistan ku annoit mulle sun takin etten jäätyis. Muistan miten istuttiin ja makoiltiin järven rannalla olevalla ulkorakennuksella ja kuunneltiin sadetta ja oltiin onnellisia. Muistan miten me oltii sitä "parasta".

Mutta ei olla kohta enään, kohta muistamme toisemme enään muistoissa.

Näämme toisemme enään unissa ja kuulemme toisemme äänet vaan ajatuksissa.

Muistetaan ne ajat, mutta haudataan se kaipuun suru pois. Se suru kun meitä ei enään ole.