Tänään olin aamulla iloinen.

Tuijotin vaa'an numeroita pitkään. Hyppäsin pois ja aloin tanssia ympäri taloa. Parempi ettei kukaan ollut näkemässä, koska tiesin että se näytti tyhmältä.

Olin vaan niin iloinen, juoksin kirjottamaan painon määrän laihdutus vihkooni ja hypin vähän lisää.

Silloin olin onnellinen.

Niin onnellinen etten edes tajua sitä. Kuinka muutama numero saa niin ison hymyn aikaseks, niin onnellisen ja onnistuneen olon.

Ja taas illalla olen surullinen.

Sun piti soittaa tai ilmoittaa itsestäsi, mutta et ilmoittanut.

Susta ei oo kuulunut mitään. Mua itkettää.

Ainakaan ei tee mieli syödä koska ajattelen sua.

Ainakin voin juosta monta kilometriä ajatellen, että jos jaksan juosta pitkän lenkin, jaksan myös unohtaa sut.

Mun tekis mieli lähettää sulle viesti, mutta en voi.

Mä en halua näyttää, että ajattelen sua koko ajan.

Haluisin pystyä olemaan vielä muutaman asteen kylmenpi sulle.

Parempi olisi, että unohtaisin sut, ja keskittyisin laihduttamiseen.

Vaa'an luvutkin saa mut paremmalle tuulelle kun sä.